torstai 16. helmikuuta 2012

Lähtöpaniikki, Wanhat ja viime hetken tiedot


Eli tällä viikolla iski hirveä lähtöpaniikki ja alkoi tuleva vuosi pelottamaan ihan oikeasti. Onneksi sitten juuri ennen lähtöpäivää oli Wanhat, joten sain osan stressistä siirrettyä sinne. Ja oli hienot tanssit! Todella nättejä pukuja ja kauniita kampauksia ja kaikilla tuntui olevan hauskaa! Juhlakenkiä ei kyllä ole luotu minua varten, väliajalla oli jo jalat aivan kuolleet. Onneksi tanssiessa unohti kaiken tuskan, kun keskittyi vain askeleisiin.
Eilen sain vielä tietää (ensiksi korealaisen vaihtarin kautta), että asunkin ensimmäiset 10 päivää hänen perheensä luona, koska oma perheeni on muuttamassa ja remontoi taloaan. Myöhemmin päivällä sain sitten soiton Suomen YFUlta, että Korean YFUlta oli tullut tänään tieto tästä asiasta. Näin mukavasti juuri päivää ennen lähtöä. Asun siis ensin hieman Soulin ulkopuolella ja muutan sitten toiseen kaupunginosaan Soulissa nimeltään Songpa-gu. On muuten hieman eri suunnassa kuin alkuperäinen Jongno-gu, jossa siis myös kouluni on. Mielenkiinnolla sitten seuraan, että kuinka pitkäksi koulumatkani tästä muodostuu.
Mutta tänään on siis lähtö! Noin kuuden tunnin päästä pitäisi olla lentokentällä ja siellä tapaan sitten muut Koreaan lähtevät. Meitä lähtee Suomesta neljä ja me kaikki pääsimme asumaan Souliin tai sen lähistölle. Hirmu kauas ei kukaan meistä joutunut ja saapumisperheeni asuu hyvin lähellä paria muuta vaihtaria. Tai tällaisen kuvan olen tästä saanut.
Pakkaukset on melkein hoidettu, keskiviikko yönä lapattiin vain tavaraa matkalaukkuun. Nyt pitäisi vielä pakata lentokoneeseen mukaan tuleva reppu ja katsoa, että kaikki tärkeät paperit tulevat mukaan.


Tyhjä matkalaukku


Täysi matkalaukku
Ilman pehmolelua ei matkata!


Korean valuuttaa!!

1 kommentti:

  1. Vieraidenkin mielestä tanssit olivat hienot! Kun Väinön vanhat olivat tänään, niin tämähän on yhtä gaalailtaa päivästä toiseen.

    Hyvää matkaa! Montako nenäliinapakettia äidiltä kului lentoasemalla? ;)

    VastaaPoista